Hyrox Naantali : ”Mikä hitto on Hyrox!?”.
Tätä kysyin itseltäni 2021, kun törmäsin lajiin ensimmäisen kerran YouTubessa. Hyrox 2017 perustettu, kuuma, uusi ja rajusti kasvava kansainvälinen toiminnallinen ”kisa”. Lajin juuret ovat Saksassa.
Toinen perustajista Christian Toetzke kertoo, että heillä oli alussa tapahtuma ”Hamburg Cyclassics” Hampurissa, jota he kutsuivat maratoniksi pyörillä. Tuhannet ihmiset kokoontuivat ja fillaroivat kaupungin läpi. Tätä he tekivät vuosia, kunnes osallistujia alkoi olemaan niin paljon, että heidän oli muutettavaa taktiikkaa. Samalla Christian huomasi, että hän halusi tehdä jotain uutta – hän ei halunnut enää tarjota ”maratonia” muiden joukossa.
Hän törmäsi tutkimuksen, jossa kerrottiin että yli 50% kuntoilijoista itse treenaus oli heidän päivittäinen ”lajinsa”. Tälle kohderyhmälle ei ollut olemassa mitään kisaa, johon voisivat kaikkia osallistua.
CrossFit oli mielestäni mahtavaa, mutta se sopisi enemmän sille 5%, joka oli All In lajissaan. Samoin kestävyysurheilu oli enemmän specialistien varassa, jotka käytännössä elivät siitä ja tekivät sitä joka päivä.
Ajattelin, että siinä välissä on pakko olla runsaasti ihmisiä, jotka menevät salille, tekevät kyykkyjä, burpeita sekä haluaisivat kisata itseään vastaan jollain tavalla. Päättelin näitä ihmisiä olevan jopa 60-70% tästä määrästä.
Hyrox on suunnattu juuri näille ihmisille ja tarjoaa myös elittitason urheiljoille alustan loistaa. Osa ihmisistä juoksee maratoneitakin vain huvikseen ja osalle ne ovat taas koko elämä, molemmat kohderyhmät jakavat yhteisen kiinnostuksen kohteen, joka on mielestäni mielenkiintoinen. – Christian, Hyroxin perustaja
Hyrox luonnehtii itseään toiminnalliseksi kisaksi kaikille, ei vain eliittitason urheilijoille. Sitä voisi luonnehtia esteradaksi, jossa on toiminnallisen treenin elementtejä mukana.
Laji on pyrkinyt laskemaan osallistumiskynnyksen mahdollisimman alas ja tämä vetoaakin tavallisiin kuntoilijoihin. Tästä syystä laji on kasvanut räjähdysmäisesti ja tulee kasvamaan seuraavat vuodet rajua tahtia.
Scandinaviasta löytyy yksi virallinen Hyrox-sali Espoosta. Veikkaan että seuraavina vuosina tänne avataan lisääkin halleja, kunhan laji lyö itsensä paremmin läpi pohjoismaissa. Suomessa Hyroxista ei tiedä kukaan mitään… vielä.
Hyrox ”kisat” järjestetään aina isoissa messukeskuksissa, joita kutsutaan areenoiksi. Näissä voi olla jopa 4000 kisaajaa samaan aikaan ja ne ovat loppuunmyytyjä. Suosio on todella runsasta ympäri maailmaa.
Hyrox kertoo nettisivuillaan, että seuraavat kehityskohteet ovat Ruotsi, Tanska, Kreikka ja Lähi-Itä.

HYROX KISALÄHTÖ:
1km juoksu
1km hiihto
1km juoksu
50m kelkkatyöntö 152kg
1km juoksu
50m kelkkaveto 103kg
1km juoksu
80m burpee-tasajalkahyppy
1km juoksu
1km soutu
1km juoksu
200m farmarikävely 2x24kg
1km juoksu
100m askelkyykkykävely säkillä 20kg
1km juoksu
100 seinäpalloheitto 6kg
Lajissa on liikestandardit mukana, mutta pääasia on enemmänkin kisasta nauttiminen.
Itse tosiaan törmäsin Hyroxiin pari vuotta sitten ensimmäisen kerran Tubessa ja ajattelin sen olevan ensin toiminnallinen kisa muiden joukossa. En heti ymmärtänyt lajia, enkä tutkinut sitä sen enempää.
Parin viime vuoden aikana YouTubesta on tullut enemmän materiaalia vastaan, huomasin samalla miten lajin suosio on kasvanut.
Hyrox Naantali – muistutti liikaa crossfittiä
Kokeilin lajia 2023 hetken aikaa ja ajattelin ensin sen tuovan minulle jotain uutta mielenkiintoista liikkumiseen. Mutta pienen testijakson jälkeen, se muistutti vieläkin liikaa crossfittiä, johon paloin totaalisesti loppuun 2019.
Jatkuva puskeminen kelloa vastaan alkoi suoraan sanottuna taas vituttamaan liikaa.
Jos et tiedä crossfit-historiaani, tein sitä vajaa 15 vuotta päätyökseni. Perustin tuossa ajassa kaksi boxia Suomeen ja vaikutin myös muidenkin boksien syntymiseen. Aloitin lajin kun bokseja oli vain yksi Suomessa. Olin yksi niistä ihan ensimmäisistä Suomessa lajin parissa.
Alla kuvassa PK-seudun ensimmäiset crossfittarit Lohjalla melkein 20 vuoden takaa. Minä toinen vasemmalta nuorena miehenä.

Vuodet vierivät ja 2019 näkökulmani alkoi muuttumaan. Huomasin inhoavani ainaista puskemista kelloa vastaan. CF oli sitä samaa aina vaan, vuodesta toiseen.
Vaikka miten tein variaatioita treeneistä, se maistui aina samalta. Puskemista kelloa vastaan oksennuksen maku suussa.
Mitä vanhemmaksi tulin, sitä enemmän halusin kävellä ulos hallistani hyvällä fiiliksellä, iloisena ja latautuneena. Crossfittaajana kävelin sieltä ulos aina uupuneena ja zombina, usein myös kiputilojen kanssa.
Mielenkiintoni lopahti kokonaan ja suljin crossfit Naantalin 2020, poistuin lajin parista pysyvästi.
En enää nähnyt sitä järkevänä tapana treenata kun ikääkin oli jo yli 40 vuotta.
Jatkuva crossfittailu oli laskenut testosteroniani liikaa ja nostanut kortisolia, huomasin ettei laji sopinut yli nelikymppiselle. Kehoni oli liikaa stressitilassa.
Halusin pitää hormoneistani parempaa huolta ja kuunnella enemmän kehoani. Halusin treenata paremmin ja älykkäämmin.
Joten aloin tutkimaan vaihtoehtoja. Kokeilin uusia tapoja treenata. Tutkin miten ihmiset treenasivat vuosikymmeniä sitten. Luin Vince Girondan, Mike Mentzerin ja Eugen Sandowin tekstejä ja otin niistä kaikista jotain mukaani.
Joten vuodet 2020 – 2023 bodailin, voimailin ja tein paljon kehonpainolla koronan sulkiessa mestat. Tutkin. Kokeilin. Etsin itseäni ja uutta suuntaan.
Lopulta Hyrox tuli eteeni ja testasin sitä muutamia kuukausia vuonna 2023. Crossfitissä minun aikana ei ollut oikein koskaan juoksua. Testistä minulle jäi pieni kipinä elämään juoksemisesta ja päätin palata aiheeseen myöhemmin.
Tutkin lisää ja testasin. Loppuvuodesta 2023 kahvakuulat alkoivat kutsumaan minua enemmän. Päätin opetella nostamaan niitä kerrankin oikein ja treenata minimaalisella tyylillä. Se tuntui mielenkiintoiselta ja aloin näkemään heti tulosta. Innostuin lisää niistä.
Lopulta kaikki kolahti kohdilleen alkuvuodesta 2024 kun löysin hybridiurheilusta itselleni todella mielenkiintoista sisältöä.
Yhdistin juoksun, kuulat ja kehonpainon. Aloitin juoksemaan ja nostamaan kunnolla kesäkuusta 2024. Osallistuin kolmen kuukauden treenin jälkeen Turussa Paavo Nurmen 5km juoksukilpailuun ja tein heti PR:n.
Minusta oli tullut hybridi.
Kohti kautta 2026
Olen ollut nyt hybridi kohta pari vuotta.
Juoksen joka viikko ja nostan kahvakuulia.
Tämä on tuonut kehonkoostumukseeni erinomaista muutosta 47 vuotiaana. Juoksin kesällä 2025 cooperin ennätykseni ja hyvinvointini on erinomainen. Tällä kaudella osallistun muutamaan 5km kisaan.
Uskoakseni olen oikeilla jäljillä miten meidän ihmisten tulisi elää ja liikkua. Kehossani ei ole kiputiloja ja tekeminen on erittäin mielekästä. Hormonit ovat supermiehen tasolla.
Kehonkoostumukseni on hyvin erilainen kuin muilla samanikäisillä miehillä.
Päätin myös vuosia sitten, etten enää koskaan treenaa kipujen kanssa tai oksennuksen maku suussa.
2026 yritän treenata ”älykkäästi”, kuuntelen kehoani. Saatan jopa istua kesken treenin ja pitää pientä huilia, koska minä voin.
Vähemmän on enemmän. Saavuta minimaalinen tehokas kehitysannos (minimal effective dose) ja POISTU salilta. Treenaa järkevästi! Varsinkin jos olet yli 40v.
Kysy lisää rohkeasti sähköpostilla hyroxista, crossfitistä, hybridistä, kuulista, personal trainerista tai vaikka ravinnosta?
Minun sposti: markku(at)ruokatauko.fi

Nappaa ”Painonhallinnan Salat” itsellesi ilmaiseksi. Kerron oppaassa miten vauhditat painonpudotusta. Kerron laihdutuksen yleisimmät virheet ja miten vältät ne. Oppaassa selitän miten sinun tulisi liikkua sekä syödä, jos haluat tuloksia.
Paras Kahvakuulatreeni Kotona
Paras kahvakuulatreeni kotona - tässä artikkelissa sinulle ajatuksia kotitreeniin. Jos pitäisi tehdä vain yhtä liikettä kotona, valitsisin manmakerin. Tämä on yksi parhaimmista liikkeistä kuulilla kun halutaan treenata koko keho. Todellinen kuningasliike ja...
Juoksuohjelma Aloittelijalle
Juoksuohjelma aloittelijalle - tätä minulta on kysytty tässä vuosien aikana jokunen kerta. Miten aloittelija voisi aloittaa juoksemisen mahdollisimman helposti ja ilman mitään rasitusvammoja? Käydään sitä läpi tässä artikkelissa.Käytän itseäni esimerkkinä. Aloitin...
5km juoksuohjelma aloittelijalle
5km juoksuohjelma aloittelijalle on tämän artikkelin aihe, koska se kosketti suoraan itseäni keväällä 2024. Pidän itseäni vieläkin aloittelijana, mitä tulee juoksuun. Tänään on 14.9.2025 ja nyt olen juossut yli vuoden tavoitteellisesti. Eli olen edelleen täysin...