Hyrox Naantali : ”Mikä hitto on Hyrox!?”.

Tätä kysyin itseltäni pari vuotta sitten, kun törmäsin lajiin ensimmäisen kerran YouTubessa. Hyrox 2017 perustettu, kuuma, uusi ja rajusti kasvava kansainvälinen toiminnallinen ”kisa”. Lajin juuret ovat Saksassa.

Toinen perustajista Christian Toetzke kertoo, että heillä oli alussa tapahtuma ”Hamburg Cyclassics” Hampurissa, jota he kutsuivat maratoniksi pyörillä. Tuhannet ihmiset kokoontuivat ja fillaroivat kaupungin läpi. Tätä he tekivät vuosia, kunnes osallistujia alkoi olemaan niin paljon, että heidän oli muutettavaa taktiikkaa. Samalla Christian huomasi, että hän halusi tehdä jotain uutta – hän ei halunnut enää tarjota ”maratonia” muiden joukossa.

Hän törmäsi tutkimuksen, jossa kerrottiin että yli 50% kuntoilijoista itse treenaus oli heidän päivittäinen ”lajinsa”. Tälle kohderyhmälle ei ollut olemassa mitään kisaa, johon voisivat kaikkia osallistua.

CrossFit oli mielestäni mahtavaa, mutta se sopisi enemmän sille 5%, joka oli All In lajissaan. Samoin kestävyysurheilu oli enemmän specialistien varassa, jotka käytännössä elivät siitä ja tekivät sitä joka päivä.

Ajattelin, että siinä välissä on pakko olla runsaasti ihmisiä, jotka menevät salille, tekevät kyykkyjä, burpeita sekä haluaisivat kisata itseään vastaan jollain tavalla. Päättelin näitä ihmisiä olevan jopa 60-70% tästä määrästä.

Hyrox on suunnattu juuri näille ihmisille ja tarjoaa myös elittitason urheiljoille alustan loistaa. Osa ihmisistä juoksee maratoneitakin vain huvikseen ja osalle ne ovat taas koko elämä, molemmat kohderyhmät jakavat yhteisen kiinnostuksen kohteen, joka on mielestäni mielenkiintoinen. – Christian, Hyroxin perustaja

Hyrox alkoi 2017-2018 Saksassa, Hampurissa. Tagline on ”World Series Of Fitness”.

Hyrox luonnehtii itseään toiminnalliseksi kisaksi kaikille, ei vain eliittitason urheilijoille. Sitä voisi luonnehtia esteradaksi, jossa on toiminnallisen treenin elementtejä mukana.

Laji on pyrkinyt laskemaan osallistumiskynnyksen mahdollisimman alas ja tämä vetoaakin tavallisiin kuntoilijoihin. Tästä syystä laji on kasvanut räjähdysmäisesti ja tulee kasvamaan seuraavat vuodet rajua tahtia.

Scandinaviasta löytyy yksi virallinen Hyrox-sali Espoosta. Veikkaan että seuraavina vuosina tänne avataan lisääkin halleja, kunhan laji lyö itsensä paremmin läpi pohjoismaissa. Suomessa Hyroxista ei tiedä kukaan mitään… vielä.

Hyrox ”kisat” järjestetään aina isoissa messukeskuksissa, joita kutsutaan areenoiksi. Näissä voi olla jopa 4000 kisaajaa samaan aikaan ja ne ovat loppuunmyytyjä. Suosio on todella runsasta ympäri maailmaa.

Hyrox kertoo nettisivuillaan, että seuraavat kehityskohteet ovat Ruotsi, Tanska, Kreikka ja Lähi-Itä. 

Hyroxin virallinen kisalähtö menee aina samalla tavalla, se on siis standardi. Se sisältää 8km juoksua ja 8 toiminnallista treeniä. Tämä koko setti tehdään aikaa vastaan. Järjestys on seuraava:

HYROX KISALÄHTÖ:

1km juoksu

1km hiihto

1km juoksu

50m kelkkatyöntö

1km juoksu

50m kelkkaveto

1km juoksu

80m burpee-tasajalkahyppy

1km juoksu

1km soutu

1km juoksu

200m farmarikävely

1km juosku

100m askelkyykkykävely säkillä

1km juoksu

100 seinäpalloheitto

Lajissa on liikestandardit mukana, mutta pääasia on enemmänkin kisasta nauttiminen.

Itse tosiaan törmäsin Hyroxiin pari vuotta sitten ensimmäisen kerran Tubessa ja ajattelin sen olevan ensin toiminnallinen kisa muiden joukossa. En heti ymmärtänyt lajia, enkä tutkinut sitä sen enempää.

Mutta parin viime vuoden aikana YouTubesta alkoi tulemaan enemmän materiaalia vastaan, huomasin samalla miten lajin suosio oli alkanut kasvamaan.

Lopulta 2023 perehdyin siihen enemmän ja huomasin sen sopivan myös minulle. Hyrox on alakroppaa ja juoksua, eli juuri sitä mitä minä aion tehdä enemmän tällä kaudella.

Hyrox Naantali

Hyrox Naantali harjoittelee sunnuntaisin ohjatusti klo 14:00 – 15:00 osoitteessa Putkikatu 21 Naantali.

Hyrox-tunnit lyhyesti:

  • Haluat lisää aerobista kapasiteettia
  • Haluat juosta!!! (tämä on tärkein)
  • Haluat treenata kovaa
  • 5€ per kerta
  • Ei sitoutumisia
  • Tunnit sisältävät myös erikoisempia Hyrox-liikkeitä kuten kelkkatyönnöt ja -vedot, farmarikävelyt, hiihto- ja soutulaitteet

Jos haluat liittyä mukaan treeniryhmäämme, lähetä minulle sähköpostia markku(at)ruokatauko.fi.

Hyrox-treenit ovat mahtava tapa nostaa kuntoa ja sopii kaikille. Treenit pystytään säätämään jokaiselle kuntotasolle.

PS. Olen haastanut itseni tuottamaan 100 artikkelia 2023 aikana tähän blogiin. Tämä on haasteeni 8/100 artikkeleista. Tämä blogi kannattaa laittaa seurantaan, paljon luettavaa tulossa.

markku(at)ruokatauko.fi | personal trainer Naantali

Markku on kokenut personal trainer, joka on erikoistunut auttamaan ylipainoisia saamaan elämänsä takaisin. 44 vuotiaana Markku on elämänsä parhaimmassa kunnossa, ilman vammoja. Hänen ennätyksiään ovat 65 kilon pudotus sekä 32 leuanvetoa SM-kisoissa. Seuraa Markkua Instassa.

Nappaa ”Painonhallinnan Salat” itsellesi ilmaiseksi. Kerron oppaassa miten vauhditat painonpudotusta. Kerron laihdutuksen yleisimmät virheet ja miten vältät ne. Oppaassa selitän miten sinun tulisi liikkua sekä syödä, jos haluat tuloksia.

Lisää samanlaisia artikkeleita:
Miten laihtua nopeasti 20 kiloa?

Miten laihtua nopeasti 20 kiloa?

Miten laihtua nopeasti 20 kiloa? Mitä pitää tapahtua, jotta painonpudotus olisi mahdollisimman suoraviivaista ja myöskin nopeaa? No siihen on olemassa tietyt protokollat. Minulla on ollut useampikin keikka, joissa on ollut tietty deadline. Näitä ovat olleet...