Hola amigos!

Tein sen. Unelmani. Vihdoinkin.

Perustin oman kuntosalin Lohjalle. Jo loppuu kärvistelyt muiden tiloissa ja saa sellaiset treenivehkeet mitä itse haluaa.

Gym Soron tuleva logo ja headeri

Gym Soron tuleva logo ja headeri

Gym Soro avaa ovensa tulevalla viikolla ja kerron konseptista lisää kun homma on online. Salin perustamiseen vaikutti suurelta osilta myöskin toiveet asiakkailta, olisi kiva treenata siten etteivät uteliaat ”tuijota”. Joten loppupeleissä tämä oli aika helppo päätös ja ennenkaikkea mielenkiintoinen haaste. Onhan se aika hienoa treenata omissa tiloissa ja tehdä pelkästään niitä juttuja jotka tuo kehitystä kaikista parhaiten.

Saimme kieltämättä aika paljon uteliaita katseita missä ikinä treenasimmekaan, joten uskon että tämä on pitkällä tähtäimellä erinomainen siirto. Minulla on aika kiireinen viikko tulossa: pitää hoitaa vehkeet tiloihin, viimeistellä nettisivut, hoitaa kaikki ohjaukset, muutama ajokeikka, muuttolaatikot pois nykyisestä kämpästä, tehdä muutama mainos tulevaan isoon valmennusprojektiin. Joo-o, aika kivaa hässäkkää mutta olen parhaimmillani kun on pientä härdelliä koko ajan päällä. Saan itsestäni enemmän irti, joten bring it on!

Palataan hetken päästä asiaan kun Gym Soro on verkossa.

PS. Uutiskirje lähti tänään myös matkaan. Kävin vähän motivaatiota läpi, kerroin lisää Gym Sorosta sekä ravinto-osuudessa tein Zone-tyyliin lounasta kanasta. Ja jos haluat myös uutiskirjeeni, lähetä minulle sähköpostia niin lisään sinut listalle.

T: Make