Pätkäpaasto kokemuksia ja miten laihduin sen avulla 2017 ylipainoisesta atleettiseksi, kerron siitä lisää tässä blogipostauksessa. Pätkäpaastosta tuli minulle elämäntyyli lopulta, ihastuin siihen pysyvästi melkein välittömästi kun aloitin sen testauksen joulukuussa 2016.

Vuoden viimeisenä päivänä 2016, raketit paukkuivat taustalla ja minä olin offseasonin päätöspisteessä. Olin saanut voimaprojektin valmiiksi ja seuraava haaste odotti minua. Tarkoituksena oli 4kk testata pätkäpaastoa ja katsoa miten se poistaisi läskiä ja ylipainoa minusta. Olin tietoisesti lihottanut itseäni tätä testiä varten voimaprojektin aikana ja olin samalla perehtynyt kattavasti aiheeseen. Kieltämättä olin todella utelias kokeilemaan sitä käytännössä.

Projektini alkoi 31.12.2016 klo 23:30 ensimmäisellä treenillä ja samana päivänä olin käynnistänyt pätkäpaaston. Huomasin heti välittömästi että pätkäpaastossa oli sitä jotain. Se sopi minulle kuin nenä päähän ja ihastuin siihen pysyvästi. 4kk testi venyikin ensin vuoden pituiseksi projektiksi. Joulukuussa 2017 olin atleettisessa kunnossa ja rasvaprosenttini oli laskenut jo 13% saakka. Joten 4kk matkasta tulikin viiden vuoden elämäntyyli ja jatkan sillä tiellä edelleen.

3 vuoden kehitys pätkäpaastolla

2007 vs 2019

Tässä kuvassa koko muutokseni aivan sieltä alusta saakka. 2018 jatkoin pätkäpaastoa ja 2019 olinkin vielä kovemmassa kondiksessa kuin 2017. Matka jatkuu. Tarinan seuraava osa tulossa tänä vuonna.

Pätkäpaasto kokemuksia painonpudotuksessa

  • Saa syödä isoja annoksia ja vatsa tulee täyteen
  • Ei tarvitse stressata milloin syödään
  • Saa syödä kaikkea
  • Ei tarvitse välttämättä laskea kaloreita
  • Saa syödä laadukasta ruokaa
  • Syödään silloin kun on nälkä
  • Ruokaa arvostaa enemmän
  • Oppii lisää omasta kehostaan
  • Helppo soveltaa arjessa
  • Ei tarvitse nähdä nälkää
  • Rasvanpoltto todella tehokasta
  • Terveyshyödyt

Tässä videossa teen saman treenin 2017 aikana kolme kertaa. Vasemmalla painan 106kg, keskimmäisessä 96kg ja oikeanpuoleisessa 75kg. Videolta näkee hyvin kuinka paljon vauhtia tulee lisää sitä mukaan kun kondis nousee ja paino tippuu. Koko 20min treeni nähtävillä.

Tällä videolla puolestaan koostepätkiä sieltä suun täältä 2017 aikana. Näet miten laihdun videon edetessä ja mitä mietteitä minulla on samaan aikaan. Videolla materiaalia 31.12.2016 – 31.12.2017, matsku on raakana ilman editointia. Videon lopussa myös koko vuoden painonpudotussarja pätkäpaaston avulla. Pudotin 30 kiloa 2017 aikana ja rasvaprosentti tuli yli 20% alaspäin. Olin 15% rasvoissa joulukuussa 2017. 2018 – 2021 väänsin itseni vielä tiukempaan kuntoon pätkäpaaston avulla, sitä projektia käydään läpi myös tänä vuonna tässä blogissa.

pätkäpaasto blogi

Jos painonpudotus on tärkein missiosi ja teet kevyttä toimistotyötä, silloin todellakin suosittelen pätkäpaastoa elämäntyyliksi. Suosittelen tätä kaikille PT-asiakkailleni.

Löydä seuraavaksi syyt joiden takia sinun on MAHDOTONTA pudottaa painoa. Selvitä ruoat jotka vahingoittavat hormoneitasi, vanhentavat sinua nopeasti ja aiheuttavat diabeteksen. Tätä kaikkea on Rasvanpolttokeittiö.

Suuria sanoja, mutta olisi mahtavaa jos vilkaiset mitä kirjani pitää sisällään.

Voit myös lukea miten pudotin pätkäpaaston avulla 65 kiloa painostani kaiken kaikkiaan viiden vuoden aikana.

Tai voit napata alta minun pätkäpaasto-oppaani. Saat sen täysin ilmaiseksi!

PÄTKÄPAASTO-OPAS 2023

miten valitset oikean protokollan oikeaan tarkoitukseen

edellisen illan toimenpiteet ennen paastoa

mitä tarvitset paaston aikana

vesipaasto vs kuivapaasto, kumpaa käytät

paras tapa päättää paasto ilman suolisto-ongelmia

Oppaan avulla optimoit rasvanpolton ja hyvinvoinnin pätkäpaaston aikana.

kyllä kiitos

pätkäpaasto 2024

Olen käynnistämässä tammikuussa 2024 pätkäpaastoon perustuvaa laihdutusryhmää. Kiinnostunut? Lisätietoja markku(at)ruokatauko.fi

Yksi ateria päivässä – pätkäpaasto

Yksi ateria päivässä – pätkäpaasto

Yksi ateria päivässä - vuosien saatossa siitä tuli minulle henkilökohtaisesti suosituin metodi toteuttaa pätkäpaastoa. Siirryin siihen tammikuusta 2019. Sitä ennen tuli testattua muitakin metodeita. Käydään niitä tarkemmin läpi tässä blogikirjoituksessa ja miten...

Mitä syön päivässä – pätkäpaasto

Mitä syön päivässä – pätkäpaasto

UPDATE 8.4.2023: Tämä artikkelin sisältö on mennyt vanhaksi ja minun tyylini on täysin erilainen nykyään. Minun pitää tehdä päivitys tähän sisältöön. T: Markku Tätä keikkaa varten kävin keskellä yötä Naantalin Smarketissa ostoksilla ja tarkoituksena oli löytää...