Tänään 15.9. Mikko valmistui Gym Soron käsittelystä ja pyysin sen kunniaksi häntä kertomaan hieman ajatuksistaan jälkipolville. Koko haastattelu löytyy uutiskirjeestä, joka myös lähti tänään postituslistalla oleville henkilöille.

Pätkä haastiksesta:

Make: ”Minkälainen olo on nyt 3kk myöhemmin?”
Mikko: ”Huomasin edistyväni nopeasti. Toisena treenikuukautena palautumiseni oli nopeampaa ja silti sain nauttia treenaamisen tuomasta hyvästä olosta. Monesti paikat olivat kipeinä seuraavana päivänä. Kolmannen kuukauden treenit olivat edelleen haasteellisia, toisaalta tiesin että harjoitusten pitää kehittä samalla kuin minäkin kehityn. Harjoittelu pysyi mielenkiintoisena koko ajan ja jokaisen treenin jälkeen oli hyvä olo.”

Make: ”Mikä oli oma käsityksesi treenistä ja paljonko se erosi käytännöstä?”
Mikko: ”Omat käsitykseni treenaamisesta poikkesivat suurestikin, en ollut tottunut vetämään itseäni aivan loppuun asti. Jokaisessa treenissä sai antaa kaikkensa ja tehdä töitä ihan kunnolla, omia rajoja hakien. Lyhyet treenit osoittautuivat monesti jopa pitkiä rankemmiksi, mutta koko ajan mukana oli onnistumisen fiilis. Monesti puolivälin jälkeen sain uutta energiaa, kun tiesin olevani voiton puolella. Se auttoi vetämään treenin loppuun asti. Missään vaiheessa ei ollut fiilistä, etten pystyisi tekemään loppuun, vaikka alkuun treenit tuntuivat todella rankoilta. Onnistumisen tunne oli jokaisen treenin jälkeen yhtä suuri ja tiesi että siitä on ollut paljon hyötyä! Eniten ihmetystä minussa aiheutti se, että miten joku asia voi parantua niin paljon ilman, että sitä varsinaisesti treenaa? Kuinka esimerkiksi punnerrukset tulevat helpommiksi, vaikkei niitä tehtykään joka treenissä? Tämä oli minulle uutta, olin tottunut että salilla toistot auttavat eteenpäin ja niillä saa tuloksia aikaan. Mutta näköjään monipuolinen treenaaminen tuo parempia tuloksia ja pitää homman mielenkiintoisena!”

Kuvissa eroa 10kg ja rasvaprosentissa eroa 9 pykälää.

Onnittelen Mikkoa ja kiitän projektista. Hän on tekijä isolla T-kirjaimella. Hän TEKI asialle jotain ja pääsi tavoitteisiinsa. Hän ei jäänyt arpomaan kotisohvalleen. Kysymys kuuluukin, oletko sinä seuraava joka onnistuu? Tiedät ettei se ei vaadi muuta kuin otat luurin kouraasi ja päätät itse kohtalostasi! Ota Mikosta mallia. Numero tuossa alla.

Make / 044 212 9562

Lohja Personal Trainer