Juoksuohjelma aloittelijalle – tätä minulta on kysytty tässä vuosien aikana jokunen kerta. Miten aloittelija voisi aloittaa juoksemisen mahdollisimman helposti ja ilman mitään rasitusvammoja?
Käydään sitä läpi tässä artikkelissa.

Käytän itseäni esimerkkinä.
Aloitin juoksemisen 3.6.2024 Raisiossa, tarkoituksenani oli osallistua hetken mielijohteesta Paavo Nurmen 5km juoksukilpailuun.
Minulla ei ollut lainkaan juoksutaustaa, joten aloitin nollasta. Minulla oli 10 viikkoa aikaa rakentaa juoksukunto.
Päätin juosta viisi todella helppoa lenkkiä viikossa, aloitin vaatimattomasta 400m juoksusta. Juoksin maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin, perjantaisin ja lauantaisin. Torstait ja sunnuntait pidin vapaata juoksemisesta.
Tämä oli hyvä rytmi ja kehoni palautui hyvin juoksusta. Nostin juoksumäärää 1km per viikko noin suurinpiirtein. Kaikki lenkit olivat ”helppoja”, eli ihan rehellistä aerobista lenkkiä.
Vauhti oli kaikissa sellainen, että pystyin keskustelemaan juoksun aikana. En tehnyt lainkaan anaerobisia vetoja.
Ohjelmani toimi loistavasti. Lopulta kilpailussa sijoituin keskiarvon yläpuolelle, joten olin todella tyytyväinen. 10 viikossa on mahdollista saada todella hyvä tulos, kun juoksee järkevästi.
Juoksuohjelma aloittelijalle kulkee nimellä 5km Dominointi ja saat sen ladattua itsellesi täysin ilmaiseksi tästä alta. Pystyt juoksemaan ohjelman avulla helposti 5km noin 10 viikossa.
KOHTI PAAVOA 2025
5km juoksu oli kaiken aloitus. Minun ajatukseni oli kokeilla myös maratonia ja teinkin sen preppiä melkein 40 viikkoa.
Mutta lonkkani sanoi sopimuksen irti. Liikaa on vain liikaa. Jatkuva tärähdys asvaltista on vain liikaa tälle minun keholleni, joten jätän maratonit muille.
Kehoni sopii paremmin 5km ja 10km vetoihin.
Juoksen edelleen kaikki lenkit paastossa ilman hiilihydraattia. Tämä sopii erinomaisesti minulle ja juoksu kulkee huomattavasti paremmin kun vatsassa ei ole mitään.
Näillä ajatuksilla kohti kauden 2025 päätavoitetta, joka on Paavon 5km veto elokuussa. Yritän parantaa ennätystäni ja tällä hetkellä fiilis on hyvä sen suhteen.
Sen jälkeen alan valmistautumaan kaudelle 2026.
Sinun hyvinvointisi puolesta,
huomio juoksijat
Juokse 5km ilman juoksutaustaa ja rasitusvammoja
Laita nimesi alle ja lähetän sinulle ilmaiseksi minun 5km Dominointi Ohjelmani, jonka avulla juoksin 5km kilpailussa keskiarvon yläpuolelle 10 viikossa. Kaikki tämä ilman juoksutaustaa ja rasitusvammoja, jotta SINÄ voit tehdä saman.
Täytä tietosi ja lähetän sinulle ohjelmani sähköpostiisi.

Paras Kahvakuulatreeni Kotona
Paras kahvakuulatreeni kotona - tässä artikkelissa sinulle ajatuksia kotitreeniin. Jos pitäisi tehdä vain yhtä liikettä kotona, valitsisin manmakerin. Tämä on yksi parhaimmista liikkeistä kuulilla kun halutaan treenata koko keho. Todellinen kuningasliike ja...
Aloittelijan Saliohjelma Naiselle Tai Miehelle
Aloittelijan saliohjelma naiselle tai miehelle, tiedätkö oikeasti mitä siellä salilla pitäisi tehdä? Minun kokemukseni mukaan 99% suomalaisista EI tiedä. Yleensä sieltä salilta puuttuu kaksi kriittistä asiaa. Toinen on nousujohteisuus ja toinen on jatkuvuus. Nämä...
Paras Personal Trainer 2025 Tekee Nämä Neljä Asiaa Joka Kerta
Paras Personal Trainer 2025 tekee nämä neljä asiaa jokaisen asiakkaansa kanssa tulosten maksimoimiseen. Artikkelin esimerkit ovat oikeassa tärkeysjärjestyksessä, tärkein on ensimmäiseksi.#1 ensin ravintovalmennusAsiakkaideni ulkonäöstä 80% tapahtuu ravinnon avulla....