Aloittelijan saliohjelma naiselle tai miehelle, tiedätkö oikeasti mitä siellä salilla pitäisi tehdä? Minun kokemukseni mukaan 99% suomalaisista EI tiedä.
Yleensä sieltä salilta puuttuu kaksi kriittistä asiaa. Toinen on nousujohteisuus ja toinen on jatkuvuus. Nämä kaksi ovat ne, jotka korjaan ensimmäiseksi minun personal trainer asiakkailtani täällä Naantalissa.
Näiden kahden tekijän avulla, asiakkaani saa tuloksia. Toki tärkeää ovat myös motivaatio, intensiteetti ja riittävä lepo sekä oikea ravinto. Mutta puhutaan tässä artikkelissa enemmän itse treenaamisesta, siitä mekaanisesta osasta.
Kaikki aloittavat heti ensimmäisestä treenistä nousujohteisuuden, jonka räätälöin heille. Ja tästä syntyy pieni ongelma. Me kaikki olemme hyvin erilaisia. Kaikki aloittavat hyvin eri lähtökohdista oman projektinsa.
Jos vain kopioit jonkun ohjelman netistä, mistä tiedät että se on juuri sinulle sopiva ja ottaa huomioon sinun tarpeesi? Joten suosittelen aloittelijan aloittamaan aina valmentajan kanssa.
Älä tee samoja virheitä kuin minä ja tuhlaa aikaasi turhaan. Saat nopeammin tuloksia osaavan koutsin avulla.

Tässä 20 vuoden aikana, olen huomannut että mitä yksinkertaisempi itse tekeminen on, sitä paremmat tulokset tulevat joka kerta.
Ei tarvitse kikkailla mitään vaan keho ymmärtää jatkuvuuden seurauksena kehittää lihasta ja polttaa rasvaa pois tieltä.
Tarvitaan vähän pinnistelyä ja helpointa tämä on tehdä kuorman avulla. Kehonpaino on 2025 ja 2026 aivan liian vaikeaa ihmisille, joten helpompaa on aloittaa punteilla itse tekeminen.
En todellakaan enää laita asiakkailleni mitään teknisiä vaikeita liikkeitä, koska siihen ei ole yksinkertaisesti aikaa. Kun aloitin PT:nä 2008, opetin ihmisille myös rinnallevetoja ja vastaavia. Yllä kuvassa hyvin nuori ja kokematon valmentaja levytankonsa kanssa…
Ei enää. Ei mitään järkeä.
Miksi ihmeessä tuhlaan aikaa teknisesti vaikeisiin liikkeisiin kun voisin tehdä tulosta heti ensimmäisestä treenistä pitämällä asiat todella yksinkertaisina?
Minimaalisuus treeneissä toimii täydellisesti kiireisen ihmisen elämässä.
Joten käytän käsipainoja tai kahvakuulia. Jos on hieman vahvempi henkilö kyseessä, saatan teettää myös kehonpainolla treenejä.
Teetän asiakkaalleni voiman ja kunnon aina samassa treenissä, koska tiedän heidän elämänsä olevan kiireistä salin ulkopuolella. He maksavat siitä minulle, että heidät laitetaan kuntoon 12 viikossa.
Haluan saavuttaa minimal effective dose niin nopeasti kuin mahdollista ja sen jälkeen treeni on valmis. Esimerkiksi Schoenfeldin 2016 tutkimuksesta voi lukea, että pari nousujohteista työsarjaa viikossa tuo aloittelijalle kaiken muutoksen kehonkoostumukseen mitä hän haluaa. Ei se ole sen monimutkaisempaa.
TARVITSETKO VALMENTAJAA?
Itse olen saanut erinomaiset tulokset kehonkoostumukseen kahvakuulilla ja juoksemalla muutama kerta viikossa nyt viimeiset vuodet.
Kahvakuula on teknisesti vaikea väline, joten laitan sitä asiakkaille vasta sitten ohjelmaan kun käsipainot alkavat sujumaan.
Minun mielestäni kahvakuulat ovat paras mahdollinen tapa muokata kehonkoostumusta. Teknisesti hieman vaikeampaa, mutta tulosta tulee järjettömän nopeasti.
Minulla on oma tyylini treenata niiden kanssa, jota kutsun Master Of Bells -treenityyliksi. Käytän tuplakuulia melkein aina ja pinnistelen niiden avulla.
Aloittelijan saliohjelma naiselle tai miehelle – eli haluaisitko myös treenata minimaalisesti ilman tunteja salilla ja tarvitset valmentajaa? Ota rohkeasti yhteyttä ja keskustellaan lisää.
Sinun hyvinvointisi puolesta,
Paras Kahvakuulatreeni Kotona
Paras kahvakuulatreeni kotona - tässä artikkelissa sinulle ajatuksia kotitreeniin. Jos pitäisi tehdä vain yhtä liikettä kotona, valitsisin manmakerin. Tämä on yksi parhaimmista liikkeistä kuulilla kun halutaan treenata koko keho. Todellinen kuningasliike ja...
Paras Personal Trainer 2025 Tekee Nämä Neljä Asiaa Joka Kerta
Paras Personal Trainer 2025 tekee nämä neljä asiaa jokaisen asiakkaansa kanssa tulosten maksimoimiseen. Artikkelin esimerkit ovat oikeassa tärkeysjärjestyksessä, tärkein on ensimmäiseksi.#1 ensin ravintovalmennusAsiakkaideni ulkonäöstä 80% tapahtuu ravinnon avulla....
Kotikuntosali ja suurimmat virheet
Kotikuntosali ja suurimmat virheet kotitreenissä - kotisalin rakentaminen voi olla hauskaa, mutta se voi myös muuttua yhdeksi turhauttavimmista ja kalleimmista projekteistasi. Kotikuntosalin rakentamiseen ei ole yhtä oikeaa tai väärää tapaa, sinä rakennat siitä...